MIKSI JÄNIS SÄPSÄHTI ?

Tänään kävelyllä, kapean lumipolun varrella jänis säpsähti minua. Tämä pikku tapaus johti minut monenlaisiin pohdintoihin siitä, millaista on olla jäniksen seurassa ja onko eläimillä hallussaan viisautta, jota ne paljastavat vain harvoille.

Ongelma on siinä, että vaikka jäniksen seurassa on helppo olla, niin toisaalta se on mahdotonta. Tämä johtuu siitä, että vasta säpsähtessään ja pakoon pinkaistessaan se paljastaa olleensa minun seurassani. Mutta minä en voi tietää kauanko se on ollut kanssani - kuunnellut minua - ja kauanko se on tavallaan valmistautunut tapaamaan minua. Ja heti kun huomaan sen, se säpsähtää ja lähtee. Jäniksen seurassa on siis helppo olla silloin kun en tiedä siitä mitään, mutta samalla se on mahdotonta juuri samasta syystä.

Valmistautuiko jänis siis säpsähtämään, silloin kun se tarkkaili minua, valmistautuiko se jopa näyttämään säpsähdyksensä, ja esittämään pakonsa - piirtämään eräänlaisen paon viivan - niin että minä oppisin siitä jotain.

Pakeneva on eräs filosofian haastavimpia asioita, kuten Vähämäen Jussi sanoi eilen puhuessaan Deleuzesta - ja siitä kuinka filosofiansa suuressa vaiheessa Deleuze kiinnostui nimenomaan pakenevasta, paon viivoista.

En pohdi asiaa tälläkertaa enempää, mutta teille jätän ratkaistavaksi laajeman ongelman. Entä ne jänikset jotka kuuntelevat teitä, mutta eivät koskaan säpsähdä eivätkä paljasta itseään. Aavistatteko itse joskus sellaisia harvinaisen kuuntelun hetkiä?