KUN KALLIOT ALKAVAT ÄÄNNELLÄ
"Suurten jäämuodostumien järeät puikkorivit tuovat mieleen urkupillistön. Jääurut ovat hiljaisia ääneltään, mutta jääpuikoista moneen kertaan taittuva valo saa ne elämään." (Timo Nieminen, Yhteishyvä 3:2006).
Odotin parempaa! Vilkaiskaa tätä hakusanalla Hitonhaudan jääseinämä.
Jäämuodostumista kertovan jutun valokuvissa näkyi vaikuttavia, näin keväällä kallioille muodostuneita jääseinämiä. Timo Nieminen kirjoittaa yleensä hyvin luonnon ilmiöistä, mutta nyt tällaisen ihmeen edessä hänelle tulee mieleen vain urkupillistö. Tuossa tilanteessa olisi rohkeasti hiljennyttävä kuuntelemaan, olisi asetuttava jääpuikkojen taajuudelle.
Mutta ei, kertoja eksyy kuvailemaan valoa, ja toistamaan kömpelösti sitä minkä vieressä oleva kuva jo ilmaisee. Tosiaan, kuuntelemisen kuvaus olisi tehnyt jutusta hyvän.
Näin kun ajoittain bongailen luontojournalismia, niin hälyyttävältä tuntuu se kuuntelemisen vähyys ja visualisoiva kerronta. Mitättömät kielikuvat yleensä vain esittelevät verbaalia latteuttaan vieressä oleville, huikaiseville värikuville.
On yllättävää huomata, kuinka fantasiakirjoittajat rakastavat tällaisia jääseinämiä, Ursula leQuinista lähtien he näkevät jään ihmeellisyyden. Eräskin kirjoitti näin : "kun asetuin kuulostelemaan jättimäisten jääpuikkojen solinaa, tuntui kuin niiden ohesta olisi kuulunut matalampi ääni, kuin änkytys..."
"Suurten jäämuodostumien järeät puikkorivit tuovat mieleen urkupillistön. Jääurut ovat hiljaisia ääneltään, mutta jääpuikoista moneen kertaan taittuva valo saa ne elämään." (Timo Nieminen, Yhteishyvä 3:2006).
Odotin parempaa! Vilkaiskaa tätä hakusanalla Hitonhaudan jääseinämä.
Jäämuodostumista kertovan jutun valokuvissa näkyi vaikuttavia, näin keväällä kallioille muodostuneita jääseinämiä. Timo Nieminen kirjoittaa yleensä hyvin luonnon ilmiöistä, mutta nyt tällaisen ihmeen edessä hänelle tulee mieleen vain urkupillistö. Tuossa tilanteessa olisi rohkeasti hiljennyttävä kuuntelemaan, olisi asetuttava jääpuikkojen taajuudelle.
Mutta ei, kertoja eksyy kuvailemaan valoa, ja toistamaan kömpelösti sitä minkä vieressä oleva kuva jo ilmaisee. Tosiaan, kuuntelemisen kuvaus olisi tehnyt jutusta hyvän.
Näin kun ajoittain bongailen luontojournalismia, niin hälyyttävältä tuntuu se kuuntelemisen vähyys ja visualisoiva kerronta. Mitättömät kielikuvat yleensä vain esittelevät verbaalia latteuttaan vieressä oleville, huikaiseville värikuville.
On yllättävää huomata, kuinka fantasiakirjoittajat rakastavat tällaisia jääseinämiä, Ursula leQuinista lähtien he näkevät jään ihmeellisyyden. Eräskin kirjoitti näin : "kun asetuin kuulostelemaan jättimäisten jääpuikkojen solinaa, tuntui kuin niiden ohesta olisi kuulunut matalampi ääni, kuin änkytys..."
posted by Risto at keskiviikkona, maaliskuuta 01, 2006
