3.3.06

LOPPUUN SAATTAMISEN ELE

Kyse ei ole siitä että jaksaisit puurtaa niin kauan että kirjoitustyö on saatettu loppuun. Ei se niin tapahdu. Joku puurtaa pitkään ja loputtomasti aikaa sitten loppuun saatetun asian kanssa. Varoittavana esimerkkinä kerrotaan usein tarinaa siitä kuinka kävi kirjoittajalle, joka ei osannut lopettaa täsmälleen oikealla hetkellä, ei osannut tehdä lopetusta. Hän valmistelee sitä edelleen.

Lukija tarvitsee hyvän ja lukemisen työstä vapauttavan lopun. Ja miksei sama päde myös kirjoittajaan. Kun kirjoitat ja kohtaat arvaamattomia ja haudattuja tunteita. Omat kauheat voimat ja mielikuvitukseen naamioitunut halu hakeutua sinne minne on pääsy kielletty voisivat viedä sinut vaikka kuinka kauaksi. Mutta sinä pääset sieltä pois vain oikealla eleellä, vain oikealla hetkellä, vain tietyn teon kautta. Kun onnistut saattamaan sen päätökseen, niin silloin se hetki on täynnä loppuun saattamisen nautintoa.

Tänään ei mikään sujunut, mutta huomenna uskon että katharsis koskettaa myös minua.
Site Meter