KUN SANA ASETTUU PAIKALLEEN

Joskus tuntuu siltä että oman tekstin parantelusta voisi tulla jopa elämäntehtävä. Pieni hiominen, hellävarainen sanojen oikeille paikoilleen laittaminen - sinne tänne juoksentelevalle sielulle se olisi sopivaa hartauden harjoittamista.

Kirjoittajat suhtautuvat kirjoituksen viimeistelyyn liian teknisesti - ei liene sattumaa että puhutaan hiomisesta, kirjoittajalle itselleen tylsästä pinnan parantelusta. Silloin kynä muuttuu hiomalaikaksi.

Mutta eikö pelastusta tarvittaisi kipeimmin juuri tuollaisten tekojen uudistamiseen. Jo kirjoitetun pariin voisi teknisen hiomisasenteen sijaan palata kuin rukousnauhaa kosketellen. Tässä yhteydessä on syytä käyttää sanaa pelastus, koska eräs rabbi kuulemma sanoi kerran:

"Rauhan valtakunnan pystyttämiseksi ei tarvitse aloittaa täysin uutta maailmaa, riittää että siirretään vain hiukan tätä kuppia tai tuota tainta tai tätä kiveä, ja siten kaikkia asioita. Mutta tämä HIUKAN on niin vaikea, että sen toteuttamiseksi on välttämätöntä että saapuu Messias."

Kuka kuvittelee, että voisi asettaa sanaa täydellisesti oikein. Koska saattaahan olla, että sanan asettaminen täsmälleen oikeaan paikkaan merkitsisi sitä että maailma loksahtaisi onnelliseen asentoon, ja ovi paratiisiin paluu olisi avattu.

Ehkä joku armoitettu uudelleenkirjoittaja on jotain sellaista kokenutkin.