KERTSI, TUO AIKUISTUVA NUORIMIES

Kertsi on usein porukan mukavin kaveri. Biisi pyörii sen ympärillä, ja kun kertsi esittää jotakin, niin heti siitä tulee puheenaihe. Muut säkeistöinä vaan kiertelevät sen ympärillä. Minusta kertsien ei tarvi olla yläluokkaa, parempi on että tavallisesta asiasta tulee kertsi. Kuten Dave elätteli eräässä biisissään kertsiä, jonka kuului että ”puhelinlasku on mun”.

Salon Heikin laululyriikan käsikirjassa kertsi kuvataan hyvin: biisin jokainen säkeistö on kuin spotti joka paljastaa kertsin aina uudessa valossa. Spotti sopii tietysti tähdelle ja keskipisteenä paistattelevalle kertsille: se heijastaa rocklaulajaa itseään bändinsä säestämänä.

Mutta eivät nämä starat ja patsastelevat kertsit ole oikein kiinnostavia, edustuskertsit kuuluu iskelmiin. Minusta lauluissa pitää olla vastarintaa, ja jos kertsi on kersantti, niin sitä voi pilkata.

Se on ihmeellistä että vaikka kertosäe pysyy samana niin säkeistöt tekevät sen aina uudenlaiseksi.

Mutta entä kaikki ne kertsit, joita säkeistöt kiusaavat ja piirittävät oikein porukalla. Koulukiusatut kertsit, joita välitunnilla kukin vuorollaan käy tölväisemässä, ne sylkykupit, joista jokainen vuorollaan käy puhumassa pahaa.

Mikä olikaan se rapbiisi, jonka kertsi oli aikuistuva nuori, työtön mies josta jokainen säkeistö sanoi aina lopuksi että ”asuu mutsinsa luona” ? Minusta se on aikamme kertsi.