NAULAN KANTA OLI NOUSSUT YLÖS

Kun lautaseinä vanhenee ja naulat alkavat höltyä: ne nousevat hieman. Aivan kuin puu hylkisi ja työntäisi niitä ylöspäin. Lautaseinässä on aina naulapari, ja jatkoksen kohdalla neljä naulaa, ja kun ne alkavat ylösnousunsa en voi olla kopauttamatta vasaralla niitä takaisin. Samalla tiedän että se on turhaa. Olemassaolon peruskuva on nouseva naula ja se, että höllentynyttä naulausta on ihmisen pakko napauttaa. En varmaankaan voisi olla napauttamatta vastahakoisia nauloja takaisin edes ristin puussa, jos ne nousisivat paikoiltaan.

Naulan ylösnousu on tärkeä kuva. En halua valittaa nykynaulojen pehmeydestä, naulapyssyistä tai puuruuvista jotka ei kuolemakseenkaan irtoa. Naula on kosmisen rakenteen avain. Teletopeliuksen kirjoittajaryhmässä keksin, aivan mielijohteesta, irrottelutehtävän aiheeksi psykedelisen proosan. Mitä se sitten onkin.. jotain psyykkeä koskevaa.. mielen rajojen yli laajenevaa. Ja parissa Minnan tekstissä oli naulat: "Naulojen päät työntyneet esiin, aivan kuin rakennus hylkisi niitä .. "Naulat ovat oikeilla kohdillaan, yhteenkään ei kohdistu liikaa rasitusta." En tiedä olivatko naulat hänelle ollenkaan tärkeitä, mutta minä upposin laajoihin naulameditaatioihin.

Miten huomaamatta ja vaatimattomasti naulat tekevät tehtävänsä: kattoparruissa niiden varassa on kosmiset rakennelmat. Sitä tasapainoista yhteen liittävää voimaa ei voisi ymmärtää ellei ensin olisi nähnyt kohonnutta naulan hattua, höltynyttä reikää ja ruostetta sen ympärillä. Höllä naularivi kertoo myös mitä on pitävä naulaus.