MUSTALLA MÄRÄLLÄ OKSALLA

Lehdet ovat jo nuhjuisia, paitsi jotkut puut ovat yhä kuin ilmestyksiä. Jokin aika sitten kadulla näin loistavan kauniin naisen, tai jopa kuolettavan kauniin naisen. Säikähdin tuota hahmoa, vaikka hän vain vilahti silmäkulmassani, vatsaan tuli jotenkin unheimlich olo.

Hän oli nuori ja todella kalliisti pukeutunut. Vaikutelmaa jopa korosti tuon täydellisen asun maanläheiset värit. Ruskean sävyinen villableiseri, hieman kultaa joukossa. Kevyesti vatsalle laskeutuva harmaa silkkipaita. Ruskea minihame ja harmaaseittiset sukkahousut, hieman hopeaa joukossa.

Ehkä Ezra Pound tapasi hänet Pariisissa metroasemalla vuosisadan alussa, ja kirjoitti:

"Näiden kasvojen ilmestyminen väentungoksessa
kukan terälehtiä mustalla märällä oksalla."

Ennen ilmestysrunot olivat pitkiä; johdannossa esiteltiin päähenkilön onneton tila, ja näin johdatettiin ilmestykseen sekä perusteelliseen vuoropuheluun. Pound sanoi aikoinaan, että ilmestys ei voi olla enää pitkä kertomus, vaan nopea - järkeilyä ja torjuntaa nopeampi kuvan välähdys. (En tiedä, ehkä silmänräpäyksenkin voima on ehtynyt sittemmin.)

Kohtasin tuon kauniin olennon vielä toistamiseen, vaikka olin sitkeästi yrittänyt palata rauhassa omaan nuhjuisuuteeni. Onnettomasta sattumasta johtuen jouduin hänen eteensä kaupan tiskille. Roikotin ylläni puvun takkia, jonka taskunvuoressa kilisi kolikoita. Minun nuhjuisuuteni joutui hänen eteensä, hänen tielleen. Mutta kokemus olikin yllättävä. Jos tuolla kadulla silmiini sattunut olento paljasti oman kuluneisuuteni, niin nyt kävi päinvastoin. Olen varma että hän ei oikein kokenut olevansa elossa, ei ainakaan niin voimakkaasti kuin minä. Hän oli niin ohut, aivan painottoman oloinen.

Silmänräpäyksen ilmestysvoima on kadonnut, välähtävä hetki on muuttunut kaahaukseksi ja kauneus on hitaassa liikkeessä kun lintu ei pyrähtele levottomasti. Pentti Saarikosken Pound mukaelman tavoin:

"Ajettiin hillitöntä vauhtia tietä pitkin
keltavästäräkki käveli mustan oksan päästä päähän"