TULE TÄNNE HÄMÄRÄÄN

Nämä sanat katsovat sinua. Ei mitenkään tuijottavasti, eikä vaativasti, mutta lamauttavasti ja vähitellen todellisuutesi hämärtäy. Olet siirtymässä tänne hämärän valtakuntaan, näihin sanoihin, joita minä joskus täällä samassa hämärässä olen väsännyt.

Ensin työnnät vain pääsi tänne mutta jos teksti imee niin kohta olet täällä varpaita myöten. Mielikuva on Maurice Blanchotilta kun hän kuvaa "Hämärän Tuomasta" asettuneena lukemaan:

"Hän luki hellittämättömän tarkasti ja keskittyneesti. Suhteessa jokaiseen merkkiin hän oli samassa tilanteessa kuin rukoilijasirkka, joka juuri joutuu naaraan syömäksi. He katsoivat toisiaan. Sanat, peräisin kirjasta, joka alkoi käyttää kuolettavaa voimaansa, vetivät lempeästi ja rauhallisesti puoleensa niitä koskettavaa katsetta. Jokainen sana kuin puoliavoin silmä, laski sisäänsä tungettelevan katseen jota se ei toisessa tilanteessa olisi sietänyt."

Jostakin syystä tämän hämärän vuodenajan hyväksyminen menee minulla Blanchot´n kautta. Hän tosin puhuu yöstä ja unohtamisesta – sekä fiktiosta jossa lukija katoaa yöhön. Lopulta lukijan käy kuten rukoilijasirkan, hän luovuttaa oman elämänsä tekstille. On siis syytä lukea seuraava sitaatti ajatuksen kanssa:

"Hänen elävä ruumiinsa astui sisään sanojen nimettömiin hahmoihin, antaen niille olemisensa, muodostaen niiden väliset suhteet, tarjoten olemisensa sanalle "olla".