TÄHTIEN EMPATIA ON ANKARAA

Kolmen jälkeen yöllä tulin sisään nukkumaan, ohut pilviverho oli levinnyt tähtien eteen, ja kuutamo teki tuon verhon hieman hehkuvaksi. Tähtitaivaan katselu, pitkällään makuupussissa puutarhassa. Terävää viinaa snapsilasista heilahti kurkkuuni hieman useammin kuin tähdenlentoja näkyi taivaalla. Niitä sattui ihmeen harvoin. Muuten tähdistö paljastui varsin rikkaana, lämmin yö ehkä antaa niiden tulla paremmin esiin. Ohuita sähköharsoja pyyhki läntisen taivaan yli nopeaan tahtiin, ne olivat kuin revontulia mutta värittömiä.

Onhan tämä pateettisen romanttista, kääntää nyt katse suurieleisesti kukkien jälkeen tähtiin. Mutta romanttisten taipumusten kieltäminen, sekin on eräs näitä asenteita jotka latistavat maailmaa. On aika avata luettavaksi Taivasta lukemassa -sarjani tekstit. Ja siihen voisi lisätä vielä otteen Aki Salmelan (varsin rilkemäisestä) proosarunosta otsikolla "Tähtien pateettisuudesta" .

"Niin, myös tähdillä on tunteet. Ne eivät ole pelkkä joka yö rymyävä boheemikulkue, vaan myös joukko hyvin herkkiä, syvästi tuntevia yksilöitä. Tähtien empatiasta juopunut itku väreilee öisin uniksi nukkujien silmiin, mutta he hyvin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta hierovat pois tämän pateettisen rähmän, niin kuin jonkin omien silmiensä kirvelevän eritteen. Tämän kaltainen tunteellisuus ei ole koskaan saanut jalansijaa ihmisissä. Ja mikäli olemme onnekkaita, se ei myös koskaan saa. Onhan tähtien empatia liian ankara ympäristö alkeellisemmallekaan elävälle olennolle."