KUVA, TUO TYRANNI, ESTÄÄ RUNON LUKEMISEN

Seisoskelin hetken järven rannassa, vesi oli yhä matalalla vaikka on satanut jo monena päivänä. Kun sanon näin, niin en tee kuvaa järven rantanäkymästä. Kuka osaisi kuljeskella luonnossa niin, että ei ensimmäiseksi antaisi aina visuaalisen syrjäyttää kaikkea muuta. Kuva on tyranni, aina eteen työntyvä poseeraaja.

Näin maailma muuttuu kuvaksi.

Huomasin että eivät Katariina Vuorisen runot ole lainkaan niin kuvavoittoista kuin kritiikeissä on annettu ymmärtää.

Runoudessakin kuva, tuo irrallinen, työntyy vaan aina maailman eteen. Tilanne on huono silloin kun kaikki on kuin elokuvaa.

Kuvassa ei periaatteessa voi olla muita aisteja kuin näkö, ja siksi runous on muuta kuin kuvaa. Kuten jo Rilke sanoi "Dichtung, das tun ohne Bild".

Katariina Vuorisen Kylmä rintama -kokoelmassa olevien runojen aiempia versioita on Tuli&Savun sivuilla. Esimerkiksi "Arki suljetaan, kannattamaton yritys" sisältää tällaista:

"Sähköiset hiukset sekoittuvat torkahdukseen, kohisevat kuuset
television lääkeuneen, sulatetaan ja kovetutaan
vieraiksi ihmisiksi kirkkaissa väreissä
lopetetaan samanlainen päivä. "

Ryöppyävät lauseet, metaforiset, aktiivisia verbejä ja kehotuksia sisältävät virkkeet tuovat mieleen Dylan Thomasin:

"Eritoten kun lokakuun tuuli
huurteisin sormin kutittaa tukkaani,
rapuauringon pyydyksessä kävelen, palan
ja heitän maalle varjoravun ... "

Samalla tavalla kulkevaa on Katariina Vuorisen runo kuin Dylan Thomasin. Jopa runojen nimissä on samankaltaisuutta. "Otan kovemmin kiinni kuin muut rakkaudesta" (Vuorinen) "Pidelkää kiinni näistä muinaisminuuteista käenkuussa" (Thomas).

Ehkä Dylan Thomas voisi toimia myös vihjeenä siihen, kuinka näitä runoja voisi lukea. Esimerkiksi Outi (jolta Vuorisen kirja on mulla lainassa) on muuten on niin oivaltava runon arvioija kuin ajatella saattaa, uppoaa usein puurtamaan ja ponnistelemaan. Ja tekee sen joskus myös runoa arvioidessaan: "Vuorisen runoissa huomiota herättävät erityisesti voimakkaan metaforiset ilmaukset, joissa lukijalle on runsaasti ratkomista. "

Voi Outi hyvä, älä lähde ratkomaan näitä kieliryöppyjä!

Ehkä ryöpyn tarkoitus on luoda jotain mitä ei voi ratkoa. Ei ratkoa eikä virkata. Toisaalta ei runoa pidä lukea pelkänä oman mielen assosiointiharjoituksenakaan. Täytyy tietää missä mennään, esimerkiksi Katariina Vuorinen tuntuu menevän aika paljon tyttöydessä. Just niin kuten tarkka Outi kritiikissään kirjoitti. Eli jos minä - tällainen mies - ottaisin nämä runot vain oman mieleni assosioinnin aiheeksi niin tulos olisi ilmapallo. Ehkä siksi löysinkin Dylan Thomasin - hän oli sellainen mies, joka kirjoitti hieman samalla tavalla kuin Katariina Vuorinen.