AVOMAAN KUNKKUA RIITTÄÄ

Kurkku on yksinkertainen tapaus, siksi häntä tulee helposti kohdeltua väärin. Voi niitä lukemattomia keittiöitä, joissa viipaloitu kurkku kuivahtaa pikkulautaselle tälläkin hetkellä. Mutta oikea avomaankurkku, kunkku, on saanut minut intensiivisesti hakemaan hänelle seuraa, huomaamatonta laittamista.

Monet suosittelevat tsatsikia, raastettu ja valutettu kurkku maustetussa kermaviilissä. Jos sais tsatsiki-seoksen ilman valkosipulia, niin ehkä kävisi, jos valkosipulin saisi lisätä seokseen tuoreena eikä vahnana jauheena. Mutta ei!

Entä seuraava. Kuorittu ja viipaloitu avomaankurkku, hikoiletettuna karkeassa suolassa ja tuoreella mintulla maustettuna. Oikeassa suunnassa ollaan, mutta suola maistuu liikaa. Minttunlehti kurkun kanssa sellaisenaan, menettelee, se on kuin hameenhelma reidellä.

No, kurkkuja riittää tarjoiltavaksi tänä syksynä. Aivan kuin hyvissä asemissa olevilla kirjailijoilla puolitekoisia romaaneja. Vetisiä kurkkuja, niitä eri kustantajat juoksuttavat koneistaan. Päivän (3.9) Keskisuomalaisessa Waarala kirjoittaa Hannu Mäkelän "Syksy Venetsiassa" (2006) romaanista, "ei olisi ollut mahdoton ajatus, että tätä tekstiä olisi selvästi lyhennetty ja stilisoitu vielä kerran. Mistä on tullut tämä tauti, julkaista ylipitkiä romaaneja? Ja mikä pakko niitä on julkaista turhan tiheään."

Jostakin syystä kokenut kirjailija, kustannustoimittajien kunkku aikoinaan, kirjoittaa vetistä ja pitkää proosaa.

Mutta takaisin avomaankunkkuun. On oltava valmis heittämään turhat kokeilut kompostiin, kun yrittää tehdä oikeutta tuolle vihreälle vedelle. Kylmä kurkkukeitto! On, se on aivan mainiota mutta minulle ei kelpaa sekään, se on liian keittoista.

Kurkkusalaatti on seuraava, jota lähden kokeilemaan. Siinä pitää olla rapea rakenne, tarvitaan karkein mahdollinen raastin tai veitsityötä. Ja nyt tuntuu että sen kumppaniksi sopisi raejuusto. Sen pehmeän miedot rakeet yhdistettynä rapeaan kurkkuun. Mutta ei ole mitään millä sen uskaltaisi maustaa?