TUNNEIKONISTA JA RAHALLA RUOKKIMISESTA
:-)
"Jos katsot yllä olevaa kuvaa kallistaen päätäsi vasemmalle, näet jotakin jännittävää. Kaksoispiste, tavuviiva ja sulkumerkki ovatkin yhdessä "smiley" eli internetissä käytettävä "hymiö" (HS 32.2.299)
"Kuvakirjoituksen jälleensyntymä, tunneikonit..." on turkulaisen Ilmari Vauraksen mainio gradu, sieltä löytyi tuo sitaattikin. En tiennyt että niillä on suomenkielinen nimi, tunneikonit (emoticon - emotion icon). Chat-tutkimuksessa, keskusteluanalyyttisissä väsäyksissä, näitä tunneikoneita on esitelty sivukaupalla, pääasiassa vain esitelty - ja pääasiassa vain positiivisten tunteiden ikoneina. Ilmari Vauras tekee hyvän avauksen ja liittää nuo merkit varsinaiseen traditioonsa, kuvakirjoitukseen. Mutta aina nämä kielitieteen tyypit jäävät siihen, mistä runous ja varsinaiset kielen seikkailut alkavat.
Olen tarkastellut pitkään tätä kuinka verkkovallankumousta tutkitaan. Kirjoittamisen osalta kysymys on tutkimuspolitiikasta, jossa kielen "poeettiselle vallankumoukselle" ei paljoa huomiota heru.
Kielitiede tutkii kielen normeja ja keskusteluanalyysi tutkii keskustelun normeja. Kukaan ei sano näille lahjakkaille kielitieteilijöille, että perehdy kielen poeettiseen alueeseen, se auttaa käsitteellistämään uusien asioiden syntyä kielessä. Ei, opiskelijat jäävät tällä alueella vaille käsitteelistä koulutusta - ja naivisti heillä on vain yksi sana kaikelle sille mikä on hauskaa kielessä, ja sekin on opittu jo lapsena. Heillä on vain sana "leikki".
Yleensä näissä kielitiettellisissä chat-kielen tutkimuksissakin venytellään sata sivua kaikenlaisten kielen normien huolelliseen esittelyyn. Sitten kun väsynyt opiskelija muistaa, että alunperin hän oli kiinnostunut leikistä esimerkiksi tunneikoneiden käytössä, niin hän saa armollisesti luvan puhua siitä työnsä viimeisessä luvussa. No, tämä on tietysti sitä kielitieteilijöiden tutkimuspolitiikkaa: graduntekijä esittelee sata sivua kielen konventioita, niin että saisi lopussa oikeuden käsitellä leikkiä.
Kirjallisuuden tutkimus alkaa tuosta leikistä - ja siksi sillä on sata erilaista käsitettä kielellisen leikin eri vivahteille.
Kirjallisuus on hemmetin rikas tiede, mutta rikas vain sisäisesti. Tutkimuspoliittisesti monet köyhät ja moukkamaiset, sivistymättömät nousukastieteet ovat päässeet siihen valta asemaan johon kaikki haluavat - ruokkimaan rahalla lahjakkaita nuoria.
:-)
"Jos katsot yllä olevaa kuvaa kallistaen päätäsi vasemmalle, näet jotakin jännittävää. Kaksoispiste, tavuviiva ja sulkumerkki ovatkin yhdessä "smiley" eli internetissä käytettävä "hymiö" (HS 32.2.299)
"Kuvakirjoituksen jälleensyntymä, tunneikonit..." on turkulaisen Ilmari Vauraksen mainio gradu, sieltä löytyi tuo sitaattikin. En tiennyt että niillä on suomenkielinen nimi, tunneikonit (emoticon - emotion icon). Chat-tutkimuksessa, keskusteluanalyyttisissä väsäyksissä, näitä tunneikoneita on esitelty sivukaupalla, pääasiassa vain esitelty - ja pääasiassa vain positiivisten tunteiden ikoneina. Ilmari Vauras tekee hyvän avauksen ja liittää nuo merkit varsinaiseen traditioonsa, kuvakirjoitukseen. Mutta aina nämä kielitieteen tyypit jäävät siihen, mistä runous ja varsinaiset kielen seikkailut alkavat.
Olen tarkastellut pitkään tätä kuinka verkkovallankumousta tutkitaan. Kirjoittamisen osalta kysymys on tutkimuspolitiikasta, jossa kielen "poeettiselle vallankumoukselle" ei paljoa huomiota heru.
Kielitiede tutkii kielen normeja ja keskusteluanalyysi tutkii keskustelun normeja. Kukaan ei sano näille lahjakkaille kielitieteilijöille, että perehdy kielen poeettiseen alueeseen, se auttaa käsitteellistämään uusien asioiden syntyä kielessä. Ei, opiskelijat jäävät tällä alueella vaille käsitteelistä koulutusta - ja naivisti heillä on vain yksi sana kaikelle sille mikä on hauskaa kielessä, ja sekin on opittu jo lapsena. Heillä on vain sana "leikki".
Yleensä näissä kielitiettellisissä chat-kielen tutkimuksissakin venytellään sata sivua kaikenlaisten kielen normien huolelliseen esittelyyn. Sitten kun väsynyt opiskelija muistaa, että alunperin hän oli kiinnostunut leikistä esimerkiksi tunneikoneiden käytössä, niin hän saa armollisesti luvan puhua siitä työnsä viimeisessä luvussa. No, tämä on tietysti sitä kielitieteilijöiden tutkimuspolitiikkaa: graduntekijä esittelee sata sivua kielen konventioita, niin että saisi lopussa oikeuden käsitellä leikkiä.
Kirjallisuuden tutkimus alkaa tuosta leikistä - ja siksi sillä on sata erilaista käsitettä kielellisen leikin eri vivahteille.
Kirjallisuus on hemmetin rikas tiede, mutta rikas vain sisäisesti. Tutkimuspoliittisesti monet köyhät ja moukkamaiset, sivistymättömät nousukastieteet ovat päässeet siihen valta asemaan johon kaikki haluavat - ruokkimaan rahalla lahjakkaita nuoria.
posted by Risto at keskiviikkona, syyskuuta 20, 2006
