RUNOILIJA SYNNYTTÄÄ PÄÄ ALASPÄIN

Onkohan Panu Tuomella, aitona mystikkona, julkisen eli eksoterisen runouden lisäksi myös salainen eli esoteerinen runousoppi. ”Vaaleanpunainen ilmestyskirja” on julkinen kirja ilmestyksestä.

Mystinen lukusarja 666 toistuu siinä eri muodoissaan, ja on selvää että yksikään runoelman säkeistöstä ei tee poikkeusta vaan jokainen säkeistö on kuuden säkeen mittainen. Preludium on kuuden kuuden säkeistön mittainen kokonaisuus. Laskematta jää tällä kertaa onko varsinainen ”Vaaleanpunainen ilmestyskirja” kuuden runon, kuuden säkeistön kuuden säkeen kokonaisuus.

Panu Tuomi itse tuntuu olevan eräänlainen ilmestyskirjan lepakko, joka synnyttää ylösalaista kuvastoaan pää alaspäin. Se on kirjoittajan mystinen työskentelyasento: pää alaspäin roikkuen ideat työntyvät maailmaan kuin vauvat suupieliä repien.

ja missä
yksikään sana
ei kasva,
siellä kuuraiset
sirppimme hiljaa
leikkaavat

nimettömän
kirpeää viljaa;
jos maa on
rouhittu säkeellä,
tiedä että
aurani kyntää tähtiä.

Taitaa olla yö, ja lepakkorunoilija on mennyt työmaalleen, sinne esoteerisille alueille, sinne missä yksikään sana ei kasva, sinne keräämään runoutta. Siellä on runoilijapapin rituaalinen paikka pimeinä aikoina:

tämä on
vaaleanpunainen
ilmestyskirja,
kun sarastus ja
varjo vaihtavat
paikkaa

Säkeistömystiikan sijaan kiinnostavammalta tuntuu se, kuinka Tuomella säkeistöt jatkuvat, katkoksen jälkeen. Rytmi syntyy lyhyen säkeen pudottelusta. Väliin Ilmestyskirjassa tosin lasketellaan menemään varsin kevyttä vaaleanpunaista kertomusta; lauseiden syvyydet katoavat, tarina nytkähtelee kuin unia näkevän lepakon raajat. Kummallisen kevyt tarinan pudottelu työntyy mystiseen runoelmaan. Ehkä siihen kätkeytyy jotain salattua ja huomaamatonta, en ole vielä lukenut teosta kuuteen kertaan..