VUOSI 1975 JA TUOMIOISTUINTEN HENKI

”Kenen joukoissa seisot” aikakausi ei ollut vain radikaalia kapitalismikritiikkiä ja harmitonta laulelua. Minä olin nuori lukiolainen, mutta muistan kyllä kuinka edistyksellisten kirjoittajapiirien keskusteluun sekoittui myös tuomioistuinten henki. Kirjoittajapiireissä annettiin tuomioita siitä onnistuiko teos olemaan tarpeeksi edistyksellinen, vai onko tekstissä vielä porvarillisia lastentauteja. Kuka tietää kuinka monelle silloiselle kirjoittajalle nuo piirien tuomiot merkitsivät epäonnistumisen sinettiä, haaveista luopumista ja leipätyöhön alistumista.

Minulle 70 –luvun loppu oli antoisia filosofisia keskusteluryhmiä, on vaikea tajuta kuinka se oli mahdollista mutta samoihin ryhmiin sekoittui kirjallisten tuomioistuinten henki.

Tuon ajan huipentuma ja loppu oli vuonna 1975, kun taistolaisen liikkeen lippurunoilija Matti Rossi ilmiantoi unkarilaisen kirjailijan Denes Kissin neuvostovastaisen mielipiteen esittämisestä. Eilen kirjoittajien tutkijaseminaarissamme Denes Kiss kertoi omalta kannaltaan tuosta ”kenen joukoissa seisot” aikakaudesta. Hän kuvaa tapahtunutta hieman koomisesti. Tapaamisessa suomalaisten kirjailijoiden kanssa aiheeksi oli noussut talvisota. Kiss, yrittäessään saada selvää suomalaisten keskustelusta ja kuullessaan sanan ”fasismi” kysyi että kummasta fasismista oli kyse – mustasta vai punaisesta. Ja siitäkös äläkkä syntyi.

Lentäessään takaisin Budabestiin hän luuli vielä, että kyseessä oli vain intensiivinen keskustelu, eikä hän aavistanutkaan että saman koneen postisäkissä oli Unkarin Kirjailijaliitolle osoitettu ilmianto. Kiss oli syyllistynyt pahimpaan tekoon, mitä kommunistisen maan kirjailija saattaa tehdä; fasismin ja stalinismin rinnastamiseen. Dramaattisiin mittoihin paisunut episodi päättyi aikanaan siihen, että Kekkonen puuttui asioihin, eikä Kiss päinvastaisista huhuista huolimatta tällä kertaa joutunut vankilaan.

Tuolloin 1975 Kiss oli päässyt Suomeen ikään kuin palkintona siitä, että vastahankainen kirjailija oli viimeinkin oppinut kuuliaiseksi. Hän oli saanut juuri Jozsef Attila –palkinnon Unkarissa. Palkinto myönnettiin yleensä puolueuskolliselle kirjailijalle uran alkuvaiheessa. Kiss oli julkaissut jo kymmenen teosta ja viimein hän oli saanut mitalinsa, tosin vain kolmannen luokan maininnan. Sekä matkan Suomeen.

Nuorena, nousevana kirjailijana ja yliopisto-opiskelijana Budabestissa 1956 kansannousun aikaan Kiss oli kirjoittanut runon ylistykseksi Unkarin kansalle, joka oli noussut vastustamaan neuvostomiehitystä. Sitä luettiin kansankokouksissa, eikä Kiss edes tiennyt kuka vei runon julkaistavaksi sanomalehteen. Myöhemmin vankilassa hän tutustui mieheen joka oli esittänyt Kissin runoa eri tilaisuuksissa kaikkiaan 27 kertaa. Runon seuraukset merkitsivät Kissin tulevaisuuden murskautumista; hänet erotettiin yliopistosta, vankila ja työleirivuosien jälkeen häntä ei hyväksytty minnekään opiskelemaan. Sekatyömiehestä hän pääsi vähitellen toimittajaksi, koska kansan keskuudessa hänellä oli legendaarinen maine ja siksi hän sai myöhemmin kirjojaan julki. Unkarilainen kommunismi ei tainnut olla aivan niin tiukkaa kuin suomalaiset olettivat.

Sitten tuli Suomen matka, ja rupatellessaan pomonsa, Nepszava –lehden kulttuuriosaston päällikön kanssa puhein soi, pomo kuunteli hetken, paiskasi puhelimen kiinni ja kysyi hiljaisella äänellä ”Denes mitä sinä olet tehnyt Suomessa.”.