OLETKO MIES VAI GEENILIMAN LEVITTÄJÄ

"Pettäminen kuuluu ihmisen lisääntymistrategiaan. Saadakseen geeninsä siirtymään seuraavaan sukupolveen miehen kannattaa paritella mahdollisimman monen naisen kanssa." (Nyt 46/2006). Kun biologiaa ja flirttiä sekoitetaan, kyse on tietysti vitsailusta.

Teoreettisesti kyse on metaforisesta harhasta, siinä sekoitetaan alueita joilla ei ole mitään tekemistä keskenään. Biologialla on niin suuri selitysvoima, että se saa huonotkin kielikuvat vaikuttamaan jotenkin uskottavilta. Strindberg oli ensimmäinen, ja paras, joka kuvasi miehistä vallantahtoa biologisin kielikuvin. Hän oli siitä hyvä että hän ei kaunistellut ihmisen vallantahtoa, eikä puhunut miehestä minään geeniautomaattina.

Metaforien luonteeseen kuuluu se, että ne paljastuvat kupliksi kun näkökulma muuttuu. Haluaako mies olla isä, joka elää lastensa kanssa vai halluaako hän levittää geenilimaansa? Tuottaako geenliman levittäminen tyydytystä muillekin kuin sottaamisikäisille? Tällaisten kysymysten jälkeen metaforan harha on rikottu. Oikealla tavalla asetettu kysymys miehuudesta antaa paljon, paljon vivahteikkaamman vastauksen. Ja suuremman tyydytyksen.

Aamun lehteä lukiessani (ja katsoessani onko kirjallisuudella mitään sanottavaa tämän päivän ihmisille) huomasin että Atena -kustantamon tietokirjallisuus on taas esillä. Jussi Viitala, joka on tehnyt "tieteellisen" teoksen sekoittamalla biologisia metaforia ihmissuhteisiin, on viety Nyt-liitteen jutussa tekemään eläinetologisia päätelmiä yökerhoon. Aseltelma on metaforinen, kun tällä tavalla yökerhoa tarkastellaan soidinmenoina.

Tähän juttuun oli myös pakko viitata, kun opiskelijoitten kanssa kävimme just tänään Atenassa. "Mitä ihmeen sosiaalidarwinismia?" kysyin kustannusfirman pomolta Ville Rauvolalta. Hän vastasi: "Joo, kun noita kirjan juttuja kertoo baareissa, niin saa aikaan kiihkeitä keskusteluja." Täsmälleen. Tavoitteena onkin keskustelu eikä geeniliman levittäminen, ja siihen kirja sopiikin. Mutta jos tekijä olisi johdonmukaisesti väitteensä takana, niin terävien rinnastusten sijaan hän käyttäisi kirjaansa geenien levitykseen (ehkä tuon painoksen paperimassaan onkin sekoitettu jotakin).

Aivan kuin sattumalta olin myös ottanut lehtijutusta kopioit kirjallisuus-journalismia käsittelevälle kurssillemme. Siellä Viitalan juttu sai hieman enemmän ymmärrystä, mutta toinen samassa yhteydessä oleva teos, toisen arvostetun kustannustalon Otavan, julkaisema "Pelimies" herätti pelkästään ärtymystä sekä miehissä että naisissa. Puhumattakaan niistä kytkennöistä joissa Pelimies liittyy ravintolabisnekseen.

Jostain syystä me tarvitsemme nyt tällaista paskaa. Se on niin ihanan simppeliä, viivi-waagneria.

Me saamme nautintoa tällaisesta tunne-elämän darwinismista just siksi, että sillä ei ole mitään tekemistä tässä oikeitten ihmisten välisten suhteiden maailmassa. Ne ovat vain metaforia. Ehkä se lohduttaa ja tuudittaa ajattelemaan että vallitseva talousdarwinismikin on vain kielikuvien leikkiä.