RÖYHKÄN SANELUKONEKERTOJA

Perjantaina ajelimme kohti Oriveden kirjoittajatapaamista Jurin mustalla Saabilla, Röyhkä soi ja kassissa oli luettuna uusi Röyhkän Avec.

Kaverit autossa olivat ihan luotettavia. Mutta Röyhkä oli romaaninsa loppupuolelle hahmottanut varsin tylyn, vihaa uhkuvan nuoren goottihahmoisen kirjoittajan. Hänet täytyy ottaa esille, koska se kuinka harrastajakirjoittaja romaaneissa esitetään on aina kiinnostavaa. Tätä nuorta miestä sanoisin Totaalimustaksi - eräänlaiseksi totaalikieltäytyjän goottiversioksi.

Totaalimusta oli kirjoittanut paksun romaanin nimeltä Tuho. Se on oleva hänen ainoa ja viimeinen tekstinsä. Mutta sen seuraukset olisivat mullistavat. Se johtaisi puhdistuksiin, joissa koko dementoitunut ihmiskunta hävitettäsiin. Tietysti tuollaisiin, varsin tavanomaisiin tuhofantasioihin kuuluu se, että romaanissa olisi myös pommien sekä bioaseiden valmistusohjeita (romaani on sika, jolle voi syöttää vaikka mitä). Tavallisia filmeistä tuttuja tuho-unelmia siis. Kiinnostavaa hommassa on se, että kyseessä on romaani eikä filmi. Ja unelma siitä että kirjoittaminen voisi vaikuttaa niin paljon.

Romaanissaan Röyhkä luo aika vaikuttavan kuvan tuosta Totaalimustasta. Kuinka tämä istuskelee luksushuvilalla vastapäätä keski-ikäistä mieskertojaa, ja halveksii tätä koko lahjakkaan vihansa voimalla.

Röyhkän Avec on toinen nimi muusalle, toiveiden kuvalle. Aika hienosti sitä teemaa on kehitelty. Hesarin kehuissa sanottiin, että kerronta tässä Röyhkän uudessa romaanissa on hienoa tajunnanvirtaa - tai vapaata epäsuoraa kerrontaa. Täytyy sanoa, että minusta teksti kuulosti pikemminkin ääneen puhutulta - ikäänkuin romaani olisi tehty sanelukoneella.

Eihän se mikään synti ole, sanelukoneen käyttö. Minun piti kysyä tätä itse kirjailijalta Orivedellä, mutta just silloin jouduinkin eri porukkaan ja Röyhkältä jäi kysymättä.