USKOMATONTA RUOKAA

Ei ole parempaa kuin hyvät, yksinkertaisesti valmistetut kalaruuat. Viikonvaihteessa olin kavereiden luona Hesassa, ja kimpassa valmistimme yksinkertaisista perusaineksista - perunasta ja koneperatusta pikkuahvenesta - uskomattomat herkut. Mutta onnistumisessa on riskinsä.

Alkupalana oli tuorelohisiivut, verigreipillä piristettynä. Tuo hieman erikoisempi sitrushedelmä laittoi aika hyvän biisin soimaan kitalakikaiuttimista.

Keiton suhteen olin epäluuloinen. Sosekeitot tuovat mieleen vauvanruuan, ja pehmeät pikkuyrjöt, joita kylläiset nassulit röyhtäilevät läikiksi sängyn päälle. Perunasosekeitto ei siis paljoa lupaillut. Mutta kun se haudutettiin lähes makeaksi muiden hyvien juuresten kanssa, ja viritettiin lopuksi halkaistun vaniljatangon avulla - niin johan kolme urosta lauloi ylistystä ja lapioi vauvanruokaa kupista.

Koko tämän jutun tavoitteena on päästä kertomaan ahventen laittamisesta - sekä niiden mausta. Kyseessä on varmaan joku kirjoittamisen allegoria, mutta sen tietää vain se joka oli tuolloin paikalla, ja näki kuinka ihme tehtiin: valurautapannulla ja pelkässä suolassa. Tuollaiset isomman katkaravun kokoiset peratut pikkuahvenet kuivataan ensin huolellisesti, todella huolellisesti valkoisten pyyhkeiden sisällä. Neste on pyyhittävä kaloista pois, sillä paistettaessa juuri neste kuumenee nopeiten, ja se kypsyttää kalan liian aikaisin.

Vaikka itse olen mieluiten nauttinut madetta, kuhaa, haukea ja muikkua täysin ilman suolaa, niin nyt suola jäi raikkaasti kalan pintaan, eikä läpisuolannut sitä pilalle. Kaikki oli siis tuon paistamisen ansiota.

Tietysti pikkuahvenissa on selkäruotonsa, mutta niiden näpräily ja maistelu on aivan luontevaa siinä kun jutellaan. Minulla tosin meni ruoto kurkkuun mutta mitäs siitä. Pääasia on näin laitettujen ahventen maku, se on vilpitön.