14.4.06

HÄN JOKA NOUSI KUOLLEISTA NOUSI HEISTÄ

Mirkka Rekola kertoo: "Osuin silloin Helsingissä Kolminaisuuden kirkkoon pääsiäisjumalanpalvelukseen. Ortodoksista kirkkoa en ennestään tuntenut, mutta se oli minulle hyvin suuri kokemus. Voi sanoa, että se vastasi iloani. Kun kävelin kirkosta kotiin, oli kuin pääsiäisnarsissit olisivat ponnahtaneet kantapäistä, Rekola muistelee.

Anna-Leena Nissinen on viimeinkin saanut haastattelun Rekolalta, ja se ilmestyi Keskisuomalaisen pitkäperjantain numerossa. Muistan että jo pari vuotta sitten Anna-Leena sanoi että hänen unelmansa on saada Mirkka Rekolasta kirjailijahaastattelu. Nyt sitä on kokonainen sivu, ja Rekola puhuu pääsiäiskokemuksestaan.

- Tästä kokemuksesta lähtien vuosi on yleensä merkinnyt minulle matkaa pääsiäisestä pääsiäiseen. Joka vuosi minulle avautui enemmän ja enemmän pääsiäisliturgiasta.

Pääsiäisen teemat nousevat myös Rekolan runoista.
- Olen kirjoittanut esimerkiksi: "Hän joka nousi kuolleista nousi heistä". Monikon kokeminen on tässä minulle hyvin tärkeää, sanoo Rekola haastattelussa.
Site Meter