12.4.06

SIUNAUS JA KIRJOITTAMINEN

Pääsiäisen henkeen, palasin miettimään Dantea ja keskiaikaista kirjoittamista:

Olen muuan, joka tarkkaan
Kun lempi minut innoittaa, ja kuullen
Sisäistä sanelua, kirjoitan sen.
(Kiirastuli XXIV 53 -55, suom. Elina Vaara)

Kirjoittaminen oli keskiaikana monelle sanelun kuuntelemista. Usein juuri uskonnollinen kokemus sysäsi tämän sisäisen sanelukoneen liikkeelle. Eli täytyi olla jokin joka antoi siunauksen kirjoittamisen työlle, Dantelle se oli madonnamainen, pyhä naishahmo jota hän kutsui nimellä Beatrice, joka takoittaa "siunauksen antajaa". On selvää että hän siunaa nimenomaan kirjoituksen.

Nuori Dante ja hänen ystävänsä Cavalcanti keskustelivat paljon kirjoittamisesta, mutta aivan eri tavalla kuin moderni ihminen ymmärtää sen, ei lainkaan oman mielikuvituksen palvomisena vaan armolahjana.
Dante ja Cavalcanti tavoittelivat uskonnollisesta kokemuksesta lähtevää kirjoittamisen näkyä. Tämän voiman täytyi heidän mukaansa kätkeytyä naisen hahmoon ja naisen herättämään rakkauteen. Myöhemmin modernit kyökkipsykologit latistivat tämän Donnan palvonnan eräänlaiseksi kirjoittamalla tapahtuvaksi onaniaksi.

Yritän tässä antaa hieman tilaa sille mitä se ehkä tarkoitti Dantelle. Beatricen, tuon taivaallisen hahmon tuli olla kirjoittamista ohjaava henki. Ilman muuta he halusivat löytää kirjoittamisen tavalla, jossa seksuaalinen halu ja uskonnollisesti ylevä kokemus rinnastuvat. Mutta modernille ihmiselle Danten tuntema kirjoituksen lähde on jo vieras. Se minkä Dante esittää Vita nuovan alussa.

Hyvin mystisessä ja allegorisessa muodossa hän puhuu pääsiäismäisesti ”uuden elämän” löytymisestä ja kirjoittamisensa lähteesstä. Ja tämän merkkinä Beatrice ilmestyy punaisessa asussa. Mutta tuota näkyä on vaikea psykologisoida mitenkään:

Dante esitelee kolme Beatricen ruumista hallitsevaa hengen tasoa (spiriti): elämän henki (sydämessä), luonnollinen henki (maksassa) ja eläimellinen henki (aivoissa). Samalla esitellään koko “uuden elämän“ vaiheet; ensin elämän henki, kertoo Rakkauden asettumisesta Beatriceen. Seuraavaksi tulee luonnollisuuden hengen myötä kyyneleet ja rakastaja, kunnes lopuksi kerrotaan rakkauden ja järjen ristiriidasta.

Tuosta on vaikea ymmärtää muuta kuin sen, että Dante kiteyttää oman kirjoittamisensa nimenomaan rakkauden tarkkailuksi. Se ei tarkoita pelkästään tuon yhden tunteen tarkkailua, vaan kokemusta siitä millä tavalla rakkaus kokonaisuudessaan on asia joka antaa olemassaololle merkityksen. Rakkaus on se ensimmäinen voima tuossa näyssä - jossa kirjoittaminen antaa uuden elämän.
Site Meter