PAINATUSKESKUS PUUTTUU ASIAAN

Hirveää vallankäyttöä ja väheksymistä, ehkä tukeakin hieman, olisi myös harrastajakirjoittajien historia, jos joku sellaisen kirjoittaisi. Sodanjälkeinen Suomi oli julmasti hallinnoitu, hierarkinen maa myös kirjoittamisen suhteen. Vuonna 1971 maaseudulla asuvista kirjoittajista naiset kirjoittivat pääasiassa romanttista viihdettä ja miehet sotaan liittyviä tarinoita. Se oli jyrkässä ristiriidassa sen suhteen mitä aikansa parhaat poliittiset kirjailijat, kuten Salama, pitivät hyvänä proosana. Harrastajien viihteellistä kirjoittamista pidettiin pahana taipumuksena, josta heidät tuli parantaa.

Hannu Salaman Lokakuun päiviä (1971) romaanissa kirjailija lehteilee arvostelupalveluun tulleita harrastajien töitä ja miettii, kuinka saada naiset luopumaan "ankelikoista" ja miehet "sotajutuista". Nykyään puhuttaisiin fanfiktiosta angelikojen kohdalla ja traumojen käsittelystä sotajuttujen kohdalla. Mutta tuolloin ei.

Nykyään teksti näyttää parodialta, mutta kun lukee tuon ajan Parnassoja niin näkee missä mennään: vasemmiston kirjailijakaarti ajoi voimakkaasti kaikkien siirtymistä "Valtion Painatuskeskuksen" kirjailijoiksi. Tekstissä Salama miettii ironisesti, että sama painatuskeskus voisi ottaa tehtävkseen myös viihteellisten taipumusten kitkemisen pois harrastajakirjoittajien työstä:

”Menin pitkäkseni ja silmäilin arvostelupalvelun töitä. Yksi paksu oli rästissä mutten saanut sitä aletuksi koska se näytti heikolta, jokin sotajuttu. Olin ajatellut syöttää sen Kostille mutten ollut kehdannut, kiireestään huolimatta se olisi voinut sen ottaa, ja minä taas en uskaltanut kieroilla asiaa siihen malliin, että hän olisi saanut siitä tavaraa farssiaan varten.

Yhden savonlinnalaisen likan tekstin haukuin aika pahasti. Kävin Eijalta kysymässä hyppäisikö hän Pukkisalmeen tämän tähden.

- Jätä ainakin ne perkeleet ja paskat pois, sanoi luettuaan.
- Eihän ne siinä mitään.
- Niin mutta se pelästyy.
- Se on tarkoituskin. Ei lue enempää niitä saatanan ankelikoja… Jätkät sanoo että ne painaa perkeleesti ankelikaa ja sunnevaa niin ne sillä rahalla voi painaa pehmeekantista kans. Mutta kyllä niitten pitäis painaa tää Pussisen likan teksti kans. Ja maksaa kunnon tekijänpalkkio, kaikille Pussisen likoille jotka lukee ankelikaa ja sitten matkii kato. Ja ne on Kainuusta nääs. Mutta vittuako sen väliä, sehän on kaunoo. Ja jätkät on tätänykyä asialinjalla.

- Painaahan ne miehille sotakirjoja samallalailla
- Niin painaa. Eikä taida käyttää niitä rahoja edes pehmeekantisiin. Kustantajan pitäis vaatia että valtion painatuskeskuksen pitäis hoitaa kaikki retkahtaneet niin kuin lankkupuoli hoitelee raittiustyön. Tulis surkeita sunnevivoja ja rampoja rokkia niin kuin Pertsan Kolmessa pennissä. Se olisi todellinen kulttuurivallankumous. Sinänsä tietysti tarkoitustaan vastaamaton toimenpide.”
Hannu Salama: Lokakuun päiviä -71 s.29