SUKAN KANTAPÄÄ EI OLE KOHDALLAAN

Vastapesty aluspaita on aina hieman karhea, alushousut kiristää haaroista jos ne vetää liian ylös, sukan kantapää ei ole kohdallaan. Lapset ovat tällaisen suhteen herkkiä, he tunnistavat vielä että vaate on jotain joka on ihoa vasten, eikä sitä tavoita peilistä katselemalla.

Pukeutuminen, iholla olevat ruvet ja pelko joutua valokuvaan, muodostavat aika jännän kolmiyhteyden Elisa Salon proosatekstissä Rokko, joka julkaistiin Täytetyssä Näädässä.

Tavallaan ne ovat kaikki ihoon liittyviä kokemuksia, asennetta joka katoaa 12v jälkeen kun ulkonäkö alkaa tulla tärkeämmäksi. Muistatteko tällaisen ei-ulkonäkömäisen ruumiillisuuden kokemuksen... sellaisen joka ei ole täysin lapsen mutta ei vielä nuorenkaan. Se miltä vaatteet tuntuu päältä, se miltä tuntuu juoksennella alasti tai pikkuhousuissa, se miten äiti tai isä vetää sukan jalkaan siten että se on vinossa, varpaita kiristävä ja muuten hankala.

Tähän ruumiilliseen kokemukseen liittyy tarinassa aika osuva vastakohta - isä haluaa ottaa kuvan. Hän haluaa dokumentoida tytössä olleen rokon jäljet. Siis isän ymmärtämättömyys on suuri, kun tämä haluaa ottaa kuvan tyttönsä ihosta, ihan vaan muistoksi. Ja tyttö vastustelee sekä huutaa kauhuissaan "Minä en halua dokumentoitua!"

Tämä on lapsen omaan ihoon liittyvien asioiden tarkasti koettu tunne.