28.2.06

LASKIAINEN, LUMINAURU

Bahtin luonnehtii karnevaalinaurua yleiseksi ja kaiken kattavaksi, jokainen nauraa. Tarinoissa naurua voi edustaa vaikka lumisade joka tartuttaa hilpeyden kaikkialle:

"Sitten joku lapsista teki jotakin luvatonta: käänsi lumihanaa, vaikka se oli kielletty. Lunta satoi, satoi, äärettömyyteen asti. Tori peittyi lumeen, kaikilla oli hauskaa. Saattoi kaatua mihin vain satuttamatta itseään. Rouvatkin kaatuivat vieraiden miesten syleihin, koska se oli mahdollista. Posket punersivat, raikui nauru ja vaimeampi kikatus. Lunta meni kauluksista sisään ja se kutitti."

Meillä Teletopeliuksen kirjoittajaryhmässä eräänä aiheena on ollut talvikarnevaali. Siihen liitettiin huvikseen eräs sääntö: kertomuksen täytyy olla sellainen että siinä on kaikki mahdollista.
Tekstiote on Minnalta, tarina huipentuu siihen että lumesta tulee eräänlainen katto yllemme ja maailma sen alla on kodikas.

27.2.06

RUUSUMAANANTAI
- PÄIVÄ JOLLOIN TALOUTTA PILKATAAN

Nyt iski halu olla campesino ! Olla aggressiivinen ja hilpeä campesino, maatyöläinen jossain pienessä portugalilaisessa maalaiskaupungissa, näin helmikuun lopulla, karnevaalin aikaan, kun ensimmäiset kevätsateet ovat tehneet pellot liejuisiksi. Eikä tomaatteja pääse vielä istuttamaan.

Ennen maatöiden alkua ehtisin vielä juhlia, soittaa rämppää, naurattaa naisia ja kulkea lauleskellen Alcalá de los Gazulesin kahta pääkatua. Ehkä olisi vuosi 1966 jolloin kaupungissa ei ollut kuin yksi traktori, ja kahta lajia viiniä. Tai ehkä olisi se legendaarinen vuosi, jolloin karnevaalissa jaettiin köyhille ilmaiseksi sikoja:

Se hieno päivä, holaa
kun sikoja jaettiin
Las Yequavadasin köyhille !
Eräs meistä ei nukkunut viikkoon
ihmeissään se hoki vaan
"Minä omistan possun !
Se painaa seitsemän mittaa!"

Sellaista luen Jerome Mintzin etnograafiseta tutkimuksesta Carnival Song, se konstuoi tarkasti erään portugalilaisen maalaiskaupungin laulumeinningin karnevaalissa vuonna 1966.

Karnevaalissa jaetaan kaikkea ilmaiseksi, ja kun silloin maatyöläinen sai possun niin se aivankuin teki hetkessä tyhjäksi suurtilallisten sortotalouden.

Tänään on Rosenmontag. Selailen kuvakavalkadia Kölnin karnevaalisivuilta, näyttävimpiä ovat uudet jättimäiset nukkehahmot . Mutta löysin sivustoilta myös erittäin ajankohtaisen solvauksen. Joku lupasi jakaa ILMAISTA BENSAA KAIKILLE - osuva, osuva karnevaalisolvaus öljylle perustuvaa taloutta kohtaan.

25.2.06

HIEMAN SEKOILUA ALITUISEN ITSEKUNNIOITUKSEN SIJAAN



Missä olisi hilpeä lumikylpylä, jossa voisi viettää hiihhtolomaa ja laskiaista niin ei tarvitsisi negatiivisena ja epäluuloisena varjella omaa hipiää lumelta ja kylmältä. Lumessa peuhaaminenhan on vanha huvittelumuoto, hylätään itsesuojeluvaisto ja painetaan hankeen meuhkaamaan niinkuin kylmää ei olisikaan. Tai käydään duudsonina munamankelilla ajelemaan kuten eräs irkkaaja:

< ...>naapuri pitää mua varmasti sekopäänä
<...> keksin että saunasta ois vinhaa mennä ajelee pyörällä pakkaseen
<...> ei sitte tullu mieleen että se pyörä kylmä ja mä märkä
<...> mitähän naapuri tykkäs ku meikä taluttaa nakusillaan pyörää ja sanoo "on vähän kylmä, avaisitko saunan oven kun en saa käsiä irti tangosta :/

Itseironia on hallitseva laji ircQuoteissa - ja saattaa olla että se on hallitseva laji kaikessa nykyaikaisessa sekoilussa. Kun klassisessa karnevaalissa lähdettiin pilkkaamaan kuningasta, niin nyt riemu syntyy siitä kun saamme pilkata Pyhää Minää.


Sitähän sekoilu sananmukaisesti tarkoittaa; pyhän yksilöllisyyden, arvokkaan minuuden, suvereenin subjektin raskaitten kuosien repimistä. En tiedä analyysistani, ehkä kyse on mimeettisestä rituaalista: modeni työ on päivittäin toistuva katastrofaalistan nöyryytysten sarja. Kun tulee sekoilun aika, niin ehittelemme samasta nöyryytyksestä fantasiamaisia muotoja.

22.2.06

ERÄS PERHE JA IMPROVISAATIO

Olen Samsan talon pihassa, tiedän että kyse on siitä muodonmuutoksesta, jonka kohteeksi Gregor Samsa joutui. Aivan kuin alkaisi sataa hieman lunta. Valvontakamera tuijottaa valkeuden keskeltä kuin mustarastaan silmä. Kerään rohkeuteni ja siirryn sisään, vastakeitetyn kahvin tuoksu tuntuu vahvalta. Vaikka kyse on vain tekstuaalisesta ympäristöstä, niin koska parenteeseissa lukee että kahvi tuoksuu, niin tunnen sen heti.

Ohjaaja Rick sanoo, että tämä on MetaMOOphosis , seitsemälle hengelle suunniteltu tekstipohjainen improvisaatiodraama, jossa tutkitaan perhesuhteita. Yhdeksän kohtausta sekä kirjoittamalla improvisoituja dialogeja on luvassa ja kovaäänisestä ilmoitetaan :

IMPROVISOIKAA... ja niin lähtee häkki etsimään laululintusta...

Haluaisin että Gregor Samsa ei olisi niin hiljaa ja puhumattomana hyönteishuoneessaan. Ojennan hänelle lappusen jossa kehotan häntä improvisoimaan, vapaasti niin kuin solisti joka ilmaisee kiihkeästi itseään mutta pysyy yhteisessä sointikudoksessa.

Gregor Samsa vastaa: eräänä aamuna huomasin saman.

(Näin ymmärsin, että tarina kertoo juuri siitä - kuinka poika improvisoi perheensä ehdoilla).

21.2.06

ONLINE -KIRJOITTAJAT IMPROVISOIVAT

"Koominen, satiirinen ja surrealistinen fiktio kukoistaa online-draamassa" kirjoittaa Antoinette LaFarge.

Hän on ohjannut Plaintext Companyn näyttelijöitä, siis kirjoittajia, siis Plain text, dialogi-improvisaatio-ihmekirjoittajia. Ja teatterilla on aika vaikuttavaa draamatuotantoa - esimerkiksi Rooman (tai Amerikan) Imperiumin syntyyn liittyvä poliittinen satriiri joka on editoitu ryhmän kirjoitusimprovisaatioista.

Että online -kirjoittajille on improvisaation henkeä ilmassa.

Minua on jo jonkun aikaa kiinnostanut se, että mitä silloin tapahtuu kun virtuoosimainen kirjoittaja improvisoi dialogissa mukana. LaFarge sanoo, että chat-huoneista henkii vääränlainen "onko täällä ketään" -jahnaus, mutta tekstuaalisten roolipelien MOO -alustoille saa asennettua hyvät, improvisaatioita liikkeelle saattavat lataukset. Seikkailupelien latteat roolit, pakollinen juoni ja sisäänrakennettu voitontavoittelu on systeemistä purettava, niin että luovalla kirjoittamiselle avautuu tilaa.

Tarvitaan roolit ja draamallista toimintaa, ja loppu on kirojoittajan improvisaation taitoa. On kuitenkin aika hämmästyttävää se, että vapaan improvisaation alta paljastuukin draaman traditioon juurtuneet tyylit kuten komiikka, satiiri ja surrealismi. Ihan mukavia tyylejä, ja on jännä huomata että kun taitavat kirjoittajat improvisoivat; virtuoosit tekevät sitä ihan kuin musiikissakin, tyylitellen.

20.2.06

TALVIKARNEVAALISSA USKOMATON ON TOTTA

"Jäätyneet ruusut putoilivat kimppuina, kun kuningatar kamarineitoineen käveli ulkosalla. Värikkäät ilmapallot kelluivat ilmassa liikkumatta. Siellä täällä paloi suunnattomia kokkoja, joiden runsaasti suolatut tammet ja seetripuut tekivät liekit vihreiksi, oranssisiksi, ja purppuraisiksi. Mutta miten kiivaasti ne roihusivatkaan, lämpö ei riittänyt sulattamaan jäätä, joka, vaikka se oli ihmeellisen läpinäkyvää, oli kuitenkin lujaa kuin teräs. Se oli todellakin niin kirkasta, että saattoi nähdä usean jalan syvyyteen jäätyneen pyöriäisen tai toisaalla kampelan. Ankeriasparvia makasi liikkumatta tainnuksissa, mutta seikka, oliko niiden tila kuolemantila vai pelkästään elintoimintojen väliaikainen pysähtyminen, jonka lämpö uudelleen elvyttäisi, pohditutti filosofeja. Lontoon sillan lähellä, missä joki oli jäätynyt noin kahdenkymmenen sylen syvyydeltä, saattoi selvästi nähdä haaksirikkoutuneen ruuhilaivan, joka makasi joen pohjassa minne se oli uponnut viime syksynä täydessä omenalastissa. Jokilaivan vanha nainen, joka oli kuljettamassa hedelmiään Surreyn puolella olevalle torille, istui siellä villaisine hartiahuiveineen ja vannehameineen, syli täynnä omenoita, kerta kaikkiaan niin kuin hän olisi juuri ollut palvelemaisillaan asiakasta, vaikka tietty huulien sinerrys vihjaisi totuudesta."

Virginia Woolfin Orlandossa on uskomattoman hienoa talvikarnevaalin kuvausta. Siinä itse uskomattomuuden periaate kietoo lukijan lumoonsa. Ja jos karnevaaliin liittyy ajatus että ihmeellinen on totta, niin Woolf toteuttaa sitä periaatetta talvikarnevaalin kuvauksessaan.

Ja tuossa kaikessa on paljon totta; kukkia ja ilmapalloja kannattaa jäädyttää. Mutta kuinka käsitellä polttopuut, niin että ne palaisivat erivärisillä liekeillä. Viimetalvena heittelin suolaa nuotioon mutta en saanut värejä aikaan, tähänkin on varmaan ollut 0hjeita Strömsön kartano-ohjelmassa.

15.2.06

YKSITYISKOHDAT ALKAVAT LÖYSTYÄ

Järven jäällä ohi kulkevat ihmset eivät enää näytä tummilta möykyiltä. Vähitellen ilmassa alkaa olla karnevaalin, laskiaisen ja keventyneen talven ilmapiiri.

He kulkevat ohi entistä yksityiskohtaisempina, tarkkoina aurinkolasiensa takana, munapipoissaan ja solmituissa raitahuiveissaan. He ovat liikkeellä monenlaisin laittein: sauvoitettuna, pulkkavetoisena, pitkin harppausaskelin tai pompahdellen, korvakuulokkein tai hanakasti tempovin koirin.

Ja yksityiskohdat, joita he olivat ottaneet mukaansa, alkoivat irrota ja muodostaa vilskettä heidän ympärilleen. Punaisen ja keltaisen, sinisen ja vihreän valtaamia takkeja, luurankosormikas heilahtaa, huulirasvoitettu hymy, oranssi appelsiininkuori maassa ja tuhatjalkainen talvilenkkarien virta.

Kokeilin kuvata siis irrallisia jäseniä - on säärtä ja varvasta, korvaa, sormea ja nilkkaa. Usein karnevaalimainen tunnelma syntyy tällä tavalla, ei ole yksilöitä vaan joukko mylläkässä.

Taitaa järven jäällä kulkevilla protestanteillakin olla salaista taipumusta karnevaaliin, selvärajaiset yksilöt alkavat jo hieman himmetä ja osaset irtoilla. Niin että sitten, kun kiellosta huolimatta jonnekin muodostuu juhliva kansanjoukko niin yksityiskohdat ovat valmiina liittymään kimppaan.


12.2.06

PUHETTA HOUSUUN TULLEESTA REPEÄMÄSTÄ

Jos tulee palkeenkieli niin elämä saattaa hajota. Siis aivan sellainen pieni repeämä housussa reiden kohdalla on peruuttamaton juttu joka saattaa johtaa kohtalokkaaseen alamäkeen. Lopulta voitaisiin eläkepapereiden liitteeseen kirjata: kaikki alkoi siitä repeämästä housussa.

Pari viikkoa sitten kurkotin kirjaa ylimmälle hyllylle, seisoin tuolilla ja polveni kosketti kirjahyllyssä kohtaa jossa joskus oli ollut kreikkalaista tragediaa ilmaiseva irvistyskuva, mutta nyt siinä oli jäljellä vain kirottu naula. Se repäisi aivan pienen, tuskin havaittavan palkeenkielen.

Kuljeskelin muutaman päivän ne housut jalassa, mutta itseluottamukseni oli täysin mennyt. Varsinkin opiskelijat, he oikein etsivät opettajista tällaisia pikkuasioita,suorastaan pelkäsin heitä. Kuinkahan moni olisi halunnut repäistä tuosta pienestä kohdasta... en tiedä mutta minä olisin hajonnut itsekin samaan paikkaan.

Sitten tyttäreni näki housut, olin heittäntyt ne hylättynä komeroon, ja hän kysyi että miksen mä pidä niitä lämpimän ruskeita samettihousuja. Ne repesivät. Eihän tuota tarvitse kuin pikkuisen ommella. Kyllä minä voin.

Vasta nyt uskalsin ajatella sitä, kuinka mahtavan männynkaarnaisilta ne housut ovat tuntuneet, niin eläviltä, koiramaisilta. Olen koettanut sovittaa lumelle sopivaksi sinisiä, mustia, valkoisia, harmaita housuja mutta mikään ei ole niin sopivaa kuin just tuo. Ja nyt siis kohta saan korjaut housut jalkaani.

Mutta se, miksi halusin kertoa tämän teille, liittyy siihen että kirjoittamalla pystyy kääntämään traagiset asiat parhain päin. Eli blogissa ei kannata valittaa housun repeämistä turhan takia, vain jos sen avulla voin muuttaa onnettomuuteni onneksi taas.

10.2.06

MIKSI JÄNIS SÄPSÄHTI ?

Tänään kävelyllä, kapean lumipolun varrella jänis säpsähti minua. Tämä pikku tapaus johti minut monenlaisiin pohdintoihin siitä, millaista on olla jäniksen seurassa ja onko eläimillä hallussaan viisautta, jota ne paljastavat vain harvoille.

Ongelma on siinä, että vaikka jäniksen seurassa on helppo olla, niin toisaalta se on mahdotonta. Tämä johtuu siitä, että vasta säpsähtessään ja pakoon pinkaistessaan se paljastaa olleensa minun seurassani. Mutta minä en voi tietää kauanko se on ollut kanssani - kuunnellut minua - ja kauanko se on tavallaan valmistautunut tapaamaan minua. Ja heti kun huomaan sen, se säpsähtää ja lähtee. Jäniksen seurassa on siis helppo olla silloin kun en tiedä siitä mitään, mutta samalla se on mahdotonta juuri samasta syystä.

Valmistautuiko jänis siis säpsähtämään, silloin kun se tarkkaili minua, valmistautuiko se jopa näyttämään säpsähdyksensä, ja esittämään pakonsa - piirtämään eräänlaisen paon viivan - niin että minä oppisin siitä jotain.

Pakeneva on eräs filosofian haastavimpia asioita, kuten Vähämäen Jussi sanoi eilen puhuessaan Deleuzesta - ja siitä kuinka filosofiansa suuressa vaiheessa Deleuze kiinnostui nimenomaan pakenevasta, paon viivoista.

En pohdi asiaa tälläkertaa enempää, mutta teille jätän ratkaistavaksi laajeman ongelman. Entä ne jänikset jotka kuuntelevat teitä, mutta eivät koskaan säpsähdä eivätkä paljasta itseään. Aavistatteko itse joskus sellaisia harvinaisen kuuntelun hetkiä?

8.2.06

JOKIN RUMA, NÄKYMÄTÖN SAARTAA MEITÄ

Lunta sysitään sivuun niin että tiet ja parkkialueet ovat entistä tasaisempia liikkua. Mutta itse lumi jätetään rumiksi röykkiöiksi reunoille. Lumikuonaa ei ehkä nähdä, ja siksi se muuttuu rumaksi. Se on torjuttua ainesta, esille tunkevaa jähmettynuttä viemäriä, jotenkuten se saadaan pidettyä loitolla mutta pelkään unissa katselevani juuri sitä. Ja epäilen että minulla sekä teillä muillakin on traumaattinen suhde lumeen.

Samaan aikaan mummot silittävät lakanoita, viikkaavat ja taittelevat niitä liinavaatekaappiin. Taittelu suoritetaan siten, että laskoksen jäljet tulevat kauniin symmetrisesti sitten kun lakana levitetään sängylle.

Ja lapset haalareissaan, punaiset ja siniset pikkulapiot käsissään ympärillä äärettömät määrät lunta, jota he noilla lusikoillaan käyvät kaivamaan. Mikseivät isät isoilla traktoreillaan tulisi tekemään sitä mitä lapset toivoisivat.
Site Meter